maanantai 5. joulukuuta 2016

5. Talvinen hard-exit

Joulukalenterin viidennen luukun aiheena on 

Talvinen kansikuva 

Harrodsin tavaratalon näyteikkunoita voi pitää kyseisen murjun ikkun... kansina. Ikkunathan ovat ikään kuin kansia: ne vihjaavat, mitä sisällä on. Olkoon kyse kirjasta tai kermapeppujen ökytavaratalosta. Tässä talvista kansitaidetta Harrodsin tyyliin vuodelta 2011.


Päivän kirja on hyytävä rakkaustarina. Ehkä suurinta rakkautta on päästää rakastamansa ihminen liukumaan pois?

Jill Anderson: Unbroken Trust
Simon & Schuster 2012
S. 291

Unbroken Trust sai minut kiemurtelemaan turhautuneena ja sitten ärsyyntymään. Sitten taas turhautumaan. Iso osa ärtmyksestä ei suoranaisesti johtunut kirjasta, vaan ajatuksista, joita se nostatti.

Osa niistä (ajatuksista) ei sellaisenaan liity kirjaan, vaan kuten usein lukiessa, ajatus johtaa toiseen ja voi matkustaa kauaskin kirjasta.

Vuosi 2003, Jill Andersonin aviomies, Paul, nappaa riittävästi morfiinia tappaakseen itsensä. Jill saapuu paikalle, mutta ei soita ambulanssia: hän ei kenties usko, että annos on tappava. Hän ehkä haluaa antaa Paulin levätä - päästä edes hetkeksi kipuja pakoon. Yliannostelu ei ole Paulin ensimmäinen kerta ja hän on yrittänyt itsemurhaa aiemminkin. Sen sijaan tämä kerta on ensimmäinen, kun Jill ei tee mitään.

Paulilla on diagnosoitu krooninen väsymysoireyhtymä, CFS (Chronic fatigue syndrome), aikana jolloin siitä oli vasta vähän tietoa ja sitä pidettiin joissakin piireissä - kuten pidetään vieläkin - psyykkisenä sairautena. Paul ja Jill haraavat vastaan: kyse ei ole mielenterveysongelmasta, vaan fyysisestä sairaudesta. Paulin kohdalla sairaus on erittäin ärhäkkä kipuineen ja se etenee. Paul on itsemurhan tehdessään 43-vuotias ja lähes vuodepotilas. Jill on miehensä hoitaja.

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen: se koostuu Jillin hajanaisista muistoista ja kuulustelunauhoitteista. Jilliä epäillään taposta ja heitteillejätöstä (negligence). En ole koskaan kuunnellut/lukenut aitoja kuulustelunauhoja tai -pöytäkirjoja. Oletan, että Jill on saanut kuulustelut itselleen kirjallisina nauhalta litteroituna. Ne ovat siis aitoja kuulustelukuvauksia.

Kuulustelujen lukeminen on varsinaista myllytystä ja jankkaamista, saivartelua ja toistamista. Samoihin asioihin palaamista. Ymmärrän, että poliisin on tehtävä työnsä ja kuulusteltava perusteellisesti. Se on toisen elämän repimistä auki. Kaikki tongitaan ja vatvotaan moneen kertaan.

Jillin terapiakirjoitukset: niitä ei ollut koskaan tarkoitettu kenellekään luettavaksi. Kirjoittaminen oli Jillin tapa selvitä, purkaa tukalaa oloaan. Silti hän joutuu perustelemaan kirjoituksiaan kuulustelussa. Kirjoituksia, joita ei ollut koskaan tarkoitettu kenenkään muun silmille. Kirjoituksia, joiden ainoa tehtävä oli kanavoida Jillin tunteita.

Jokainen, joka on kirjoittanut ns. terapiamielessä itselleen, ymmärtää että tekstit voivat olla liioiteltuja ja kärjistettyjä, jopa uhkaavia. Tunteiden päästäminen valloilleen auttaa, se rauhoittaa. Pointti on nimenomaan siinä, että tekstit ovat vain itselle: silloin uskaltaa revitellä ja päästää halutessaan pirun itsessään irti. Tekstit voivat sisältää fantasioita ja ne voivat väärässä kontekstissa (eli toisten silmille leväytettynä) saada niiden kirjoittajan näyttämään suorastaan psykopaatilta ihmishirviöltä.

Siksi minua ärsytti suunnattomasti poliisin takertuminen Jillin yksityisiin terapiateksteihin (joiden sisältöä ei sen kummemmin lukijalle paljasteta eikä tarvitsekaan). Jankuti jankuti. En voi kuin ihailla, miten maltillisesti Jill jaksaa toistaa itseään, kärsivällisesti toistaa kuin idiooteille kahvinkeittimen käyttöohjetta. Minulta olisi palanut käämi sata kertaa.

Miksi säästit nämä kirjoitukset? kuulustelija kysyy Jilliltä. Jill ei osaa vastata. Poliisin mielestä tekstit olisi voinut hävittää. Jill on samaa mieltä, mutta ei osaa sanoa, miksei ole niin tehnyt. Minä osaisin, nimittäin mitä helvettiä se sinulle kuuluu! Minä saan säästää terapiatekstini, jos haluan. Ehkä minä haluan joskus lukea ne uudelleen ja katsoa, miten asiat nyt koen. Onko jokin muuttunut. Ehkä minä vain haluan muistaa. Kai minulla on oikeus säästää ajatukseni? Jumalauta.

Sitä paitsi Jill olisi voinut hävittää tekstit ennen kuin saatte ne käsiinne. Hän olisi voinut siivota kaikki jäljet ja vaikka valehdella ajankohdan, jolloin tiesi Paulin kuolleen. Mutta Jill ei valehtele: hän kertoo, miten asiat menivät. Hän kertoo, että kun tiesi Paulin kuolevan, ei hän heti silti soittanut ambulanssia. Koska se olisi jo ollut liian myöhäistä.

Jill on selkeästi järki-ihminen. Häneen on vaikea saada yhteyttä eikä hänen tunteensa tässä kirjassa muutenkaan juuri näy. Tarkoitan, että kirja tuntuu melko tunneköyhältä, vaikka Jillin ja Paulin avioliitto selkeästi oli rakkausliitto. Rakkaus ja tunteet pilkahtelevat pienistä hetkistä, ne pitää vain nähdä ja uskoa niihin. Eivät kaikki kuuluta tunteitansa kovaäänisellä kaikelle kansalle eikä ole pakkokaan. Me kukin saamme tuntea ja näyttää tunteemme tavallamme.

Ja ihmisellä on oikeus kuolla, jos hän haluaa. Ei mitään soft-exitejä (ellei itse halua), että ihmistä pidetään esimeriksi nukutuksessa, ettei hän tuntisi kipua. Ja kuolisi sitten kätevästi joskus heräämättä koskaan? Kun elämä on olevinaan niin pyhää, että jopa eläminen "kuolleena" on arvokkaampaa kuin kuoleminen?

Haluan hard-exitin, eutanasia lailliseksi. Ihmisellä on oikeus päättää itse ja halutessaan lähteä tästä maailmasta kunniallisesti kitumista pitkittämättä. Se ei ole kuoleman romantisoimista: se on ihmisen oikeus.

Jillin piina kesti useita vuosia, kunnes hänet vapautettiin kaikista syytteistä.

Juttu Jillistä The Guardianissa: Why I let my Husband Die
Me/CFS Association
Krooninen väsymysoireyhtymä Wikipediassa suomeksi, in English.



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4. Sukkamehusunnuntai

Jouduin ostamaan sukat saadakseni neljännen luukun toteutettua. Luonnollisesti kaapistani löytyisi varsin - sanoisinko mehukas - tarjonta sukkia, mutta mitäpä sitä ei tekisi bloginsa eteen. Uhrautuminen (vai oliko se uhriutuminen) on hoteista hotinta kuumaa nyt.

4. Sukkasunnuntai


Nuo sukat ovat kuin pumpulia iholla. Jalkakylpysuolaa enkä voidetta ole vielä kokeillut, koska tällä hetkellä joudun käyttämään tehokkaampaa voidetta. Olen jalkahoitofiikki. Arvostan jalkojani ja haluan pitää ne kunnossa.

Jalkani ovat kuljettaneet minua kaikkialle vuorten yli ja nummien läpi, mutalätäköt ja mättäät on ryvetty. Korkkareissa on kipitetty mukulakivillä. Jalat ovat siis kovassa käytössä, joten on vähintäänkin kohtuullista niitä rakastaen hoitaa.

Järisyttävä paljastus: Huomisen luukku sisältää kirjan. Sellaisen, joka sai minussa aikaan sekä raivoa että turhautumista ja muita epämääräisiä tuntemuksia.

Mukavaa sunnuntaita! Täällä paistelee aurinko ja ruoho on vihreää.

lauantai 3. joulukuuta 2016

3. Kansikuvarakkautta

Kolmannessa luukussa etsitään kansikuvarakkautta. Aihe oli siinä mielessä vaikea, että se aiheutti niin karmaisevan aivomyrskyn, ettei ideoista ollut tulla loppua. 

Heräsin jopa yöllä useita kertoja ja kannet vain pyörivät päässäni. Alitajunta on vaarallinen paikka: sinne kun heittää kamaa muhimaan, se on kuin kattila joka ei lakkaa lämpiämästä.

Päädyin kaikkein simppelimpään ja helpoimmin toteutettavaan ideaan, koska olen laiska. Kas tässä tuotos.



Järisyttävä paljastus: Olen lukenut näistä kolmesta kirjasta vain yhden enkä edes blogannut siitä (ei johtunut siitä, että kirja olisi ollut huono: ei ollut). Kaikki kirjat toki ovat (olleet jo kauan) mentaalisella top 3 -listallani.

~~~

Kiitos kovasti kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Niistä tuli iloinen ja nostalginen olo! Vastaan kommentteihin tämän päivän aikana.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteripaljastukset: Suosikkigenre

Hyvää joulukuun toista päivää. Mennään suoraan asiaan. Jos et tiedä, mistä asiasta on kyse, niin katsopa edellisestä postauksesta, käs tässä menolippu sinne.


2. Suosikkigenre

Tämä on vaikea, sillä olen helposti innostuvaa sorttia (innostus ei välttämättä säily kovin kauan) ja suosin monenlaisia genrejä, jotka nekin vaihtelevat kuin mielialani eli kiihtyvät nollasta sataan ennen totaalista lerpahdusta.

Minulla oli (on edelleen) mahtava visio siitä, miten toteutan tämän päivän luukun. Visio meni tosin pilalle, koska olen ikään kuin syönyt sen.

Fazerin parhaat, nuo lapsuudesta tutut herkkupalat. Kuvassa tosin vain yhtä genreä, koska muut ovat kadonneet monttuuni ja tulleet uloskin aikapäiviä sitten.


Kyseessä ei edes ole suosikkigenreni, vaan nimenomaan se vähiten suosikki. Epäsuosikki, pahis. Jotkut syövät epäsuosikit ensin ja säästävät parhaat viimeiseksi. Itse en toimi niin, koska jo lapsena opin, että joku muu pöllii ne kuitenkin, joten paras vetää parhaat päältä vielä kun ehtii.

Järisyttävä paljastus: Suosikkigenreni on Lakta.

Mikä sinun suosikkigenresi on? Perustele halutessasi valintasi ja muista pallottaa suosikkisi sivupalkin äänestyksessä! Äänestys on voimassa noin viikon. Tulokset käsitellään ehdottoman epäluotettavasti vailla järjen haituvaista ja julkaistaan - jos julkaistaan - joskus tämän kuun aikana.

Ps. Tätä luukkua ei ole tehty yhteistyössä Fazerin eikä kenenkään muunkaan kanssa eikä minulle makseta tästä mitään. Valitettavasti.

Oukkidoukki, huomiseen!


torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteripaljastukset

Joulu ei kiinnosta eivätkä varsinaisesti joulukalenteritkaan. Siksi teenkin nyt sellaisen - siis joulukalenterin. Kalenterin raamina toimii alla oleva kirjakuvapäivässä-meemi.


Tulkitsen ohjeita mielivaltaisesti ja niiden pohjalta toivottavasti syntyy kerran päivässä postaus. Tämä on melko haastavaa, sillä en muista että olisin koskaan blogannut kuukauden jokaisena päivänä. Noh, kerta se on ensimmäinenkin - ehkä jopa tällä kertaa.

Aloitetaan.

1. Top 3 tällä hetkellä

Ei ole mainintaa, mitä kärkikolmikon kirjoilla tarkoitetaan. Ymmärrän ehkä, mihin sillä viitataan, mutta en jaksa ymmärtää "oikein". Lätkäisen tähän siis kirjat, jotka ovat kärkikolmikossa mentaalisella lukulistallani. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pyrin lukemaan kirjat noin vuoden sisällä. Joskus onnistun, usein en.


Bonuksena kolme kirjaa, jotka ovat tällä hetkellä varsin suosittuja Briteissä. Piti minunkin ne hankkia. Sopivat luettaviksi vaikkapa joulupyhinä, kun makaa ähkyssä maha pystyssä tatamilla eikä jaksa keskittyä mihinkään älylliseen.

Järisyttävä paljastus: meillä tosiaan on home made -tatami televisiohuoneessa eikä sohvaa lainkaan koko huushollissa.


Eka luukku suoritettu! Voittajafiilis. Hyvää joulukuuta.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Imanishi tutkii rahansa ja vapaa-aikansa

Seichō Matsumoto: Inspector Imanishi Investigates
Alkuper. Suna no Utsuwa, 1962
Soho Press 1989
Englannistanut Beth Cary (tai Beth Carey - kirjassa esiintyy Bethin sukunimi kahdessa eri muodossa, joten en tiedä kumpi niistä on oikea)
S. 313

Tässä onkin varsin puhdasverinen dekkari. On rikos ja sitä vatvotaan ja tutkitaan koko kirjan ajan. Mitenkään raaka tämä ei ole, vaikka ruumiita siunaantuukin muutama. Jännityskin on olematonta, mutta voi kukot ja kanat miten kiinnostava kirja!

Kamatan juna-asemalta Tokiossa löytyy pahoin murjottu ruumis. Kyseessä on selvästi murha ja poliisi kutsutaan paikalle. Komisario Imanishi Eitaro on eräs juttua tutkivista poliiseista. Imanishi on tunnollinen ja perusteellinen - jopa siinä määrin, ettei kykene luopumaan jutusta, vaikka tapaus suljetaan selvittämättömänä. Imanishi jatkaa tutkimuksiaan apunaan eräs nuorempi kollegansa, Yoshimura.

Tutkimukset kuljettavat Imanishia ympäri Japania eikä Imanishi säästele kuluissa. Hän maksaa osan tutkimuskuluista itse (ja tutkii vapaa-ajallaan), kun ei kehtaa eikä oikein voikaan ehdottaa työmatkoja poliisin kustannettavaksi. Imanishi on sympaattinen persoonallisuus ja minua ilahdutti etenkin hänen ja Yoshimuran ystävyys.

Jos japanilaisuus viehättää, niin tässäpä sitä. Tosin mitä muuta voi odottaa, kun kyseessä on kuitenkin japanilainen kirjailija ja kirjallisuus. Kirjan tapahtumat sijoittuvat noin 1960-luvulle, mutta eipä esimerkiksi naisen asema ole siitä paljon muuttunut: Nainen jää (edelleen usein) kotiin avioiduttuaan ja saatuaan lapsen/lapsia. Nainen hoitaa lapsen lisäksi miehensä. Minusta se on viehättävää, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että se on vapaaehtoista (mitä se harvemmin Japanissa on: se on monesti naisen ainoa vaihtoehto). Imanishin ja vaimonsa suhde on kuitenkin kaunis ja he kunnioittavat toisiaan.

Kirjassa kohdataan useita mielenkiintoisia henkilöitä, joiden siivin pääsee tutustumaan moninaisiin kulttuurin kiemuroihin aiheinaan niin murteet kuin teatteri- ja musiikkimaailma. Kulttuureista kiinnostuneille varsinaista herkkua. Ainoan miinuksen joudun antamaan käännöksestä, joka on suoraan sanottuna melko kaamea. Mutta siihenkin tottui. Odotin myös enemmän haikuja, sillä kirjan takakannessa mainostetaan Imanihsin harrastavan haiku-runoutta. Melko vähiin jäi se puhde.

Matsumotoa (1909-1992) voidaan pitää japanilaisen rikoskirjallisuuden uudistajana. Hän hylkäsi kaavamaiset tehokeinot (esim. palapelimaisuuden: mm. Keigo Higashinon dekkarit edustavat palapelimaista rakennetta) ja kuvasi enemmänkin yhteiskuntaa ja ihan tavallista elämää ja toi psykologisen aspektin mukaan teoksiinsa. Rikosta ei tarkastella ainoastaan tekijän tekona, vaan sitä (rikosta) käsitellään myös yhteiskunnallisessa kontekstissa. Matsumotosta voi lukea lisää Wikipediasta.

Ja ei kun Kurjen siivelle taas!

torstai 24. marraskuuta 2016

Brexit- ja viisikkoparodia

Enid Blyton: Five on Brexit Island
Quercus, 2016
S. 102


Näitä viisikkoparodioita mainostetaan Enid Blytonin nimellä, mikä sinänsä on ymmärrettävää: onhan hän viisikon luoja. Kirjat on tietenkin kirjoittanut ihan muu henkilö (kuolleena on hieman hankala kirjoittaa) ja hän on nimeltään Bruno Vincent.

Näissä aikuisten viisikoissa nuoretkin ovat aikuistuneet. Heidän ikäänsä ei mainita, mutta se ei ole oleellista. Riittää, kun tietää että he ovat täysi-ikäisiä - eivät tosin kovin täyspäisiä.

Muistin virkistämiseksi Viisikon keskeiset henkilöt. Jälkimmäinen on henkilön suomenkielinen nimi.

Anne - Anne
Dick - Dick
Julian - Leo
George - Pauli (Paula)
Timmy - Tim

Viisikko pakenee Kirrinin saarelle välttyäkseen kuuntelemasta kaikkialla vellovaa Brexit-keskustelua. Tarkoitus on lepuuttaa hermoja ja unohtaa politiikka edes hetkeksi. Se ei tietenkään onnistu, koska kansanäänestyksen tulos on helppo tarkistaa älypuhelimesta.

The result of the referendum, when they woke up that morning in their rain-soaked camp in Kirrin Castle and discovered the news of it on their smartphones, had come as a shock to them all. Julian had made no attempt to hide his glee.

Leo on brexiteer ja se ärsyttää etenkin nopeasti räjähtävää ja äkkipikaista Paulia. Pauli saa raivarin ja menee Twitteriinsä, jossa julistaa Kirrinin saaren itsenäiseksi. Dick säikähtää, sillä hän ei ole ottanut mukaan passiansa.

"You mean... we're abroad?" Dick coughed. "I haven't brought my passport!"

Five on Brexit Islandissa parodioidaan - yllätys yllätys -  EU-kansanäänestystä seuranneita vaiheita vetämällä ne ihan överiksi. Kirrinin saaren voisi ajatella edustavan Skotlantia, joka haluaa pysyä EU:ssa. Tosin eivät mielipiteet sielläkään ole yhteneväisiä.

Koska Pauli kannattaa tasa-arvoa, hän päättää että Kirrinissä järjestetään kansanäänestys. Kansaa on peräti neljä henkeä. Ja Tim. Paulin kasvatusvanhemmat ovat tosin tulleet kylään, mutta heillä ei ole Kirrinin kansalaisuutta eikä siten oikeutta äänestää.

Alkaa mittava kampanjointi Leon ja Paulin kesken, sillä nyt Leo kannattaa emämaassa pysymistä eli ei halua Kirrinin eroavan Britanniasta. Paulin päreet ovat palaneet ja hän haluaa Krexitin ja Krexit means Krexit. Anne ja Dick ovat vain ohjailtavissa olevia tyhjäpäitä.

"When George made the announcement on Twitter yesterday, she had 203 followers," said Dick.
"That's an awful lot," said Aunt Fanny. "You must be very proud, darling!"
"She now has 425 000 followers," said Anne.

Kirjan dialogit (ja muukin teksti) ovat ajoittain suorastaan naurettavan hauskoja ja överijuoni pysyy kasassa mennen koko ajan överimmäksi (niin kuin se menee muuten ihan oikeastikin: tuoreimmat käänteet eivät ole ehtineet kirjaan mukaan parodioitavaksi). En tiedä, kuinka paljon kirja naurattaa, jos ei ole selvillä (tosin voiko joku olla olematta selvillä?) Brexitstä ja siihen liittyvistä pääkohdista, joita Brittein mediassa on puitu ja puidaan edelleen. Toisalta voihan kirjan lukea pelkkänä huumorikirjana.

Minä siis pidin tästä sarkastisesta välipalasta ja aion lukea lisääkin. En tosin ihan heti, sillä en tällaista kirjallisuutta jaksa isoissa erissä (varaan toki oikeuden muuttaa mieltäni ja lukea vaikka heti huomenna seuraavan Viisikon). Mutta silloin tällöin luettuna toimivat hyvänä piristeenä. Plussaa tietty myös ajankohtaisille ilmiöille irvimisestä. Niitä on varmasti luvassa muissakin Viisikoissa.

Muut julkaistut aikuisten Viisikot:

Five Go Parenting
Five Go Gluten Free
Five Go on a Strategy Away Day
Five Give Up the Booze